ETUSIVU

JEGOLAS-BLOGI

KAARNA
Sukutaulu

       

Jegolas Eaika

(Kuva / Photo / Copyright / © Kati Kuuttila)

Hallan viimeisestä pentueesta jäi kotiin Hallalta tilaamani parkki narttu, jonka
kutsumanimeksi tuli Kaarna. Kaarna on varsin vilkas koira, jonka omimmaksi lajiksi on
osoittautunut agility. Aloitimme kilpailu-uran tammikuussa 2007 ja joulukuussa saimme
viimeisen sijoitus 0:n 2-luokasta ja siirryimme 3-luokkaan. Sivulajina on harrastettu tokoa
josta on saatu ALO 1 tulos. Nyt on tokon treenaaminen jäänyt vähemmälle mutta mahdollisesti
vielä jossain vaiheessa startataan myös tokon avoimessa luokassa. Kaarna on käynyt myös
näyttelyssä muutaman kerran, tuloksena 2xRop-pentu sekä 2 x EH. Kaarna on terveystarkastettu
tuloksena lonkat A/A, kyynärpäät 0/0 ja polvet 0/0 sekä terveet silmät, prcdPRA kantaja (B).

Kaarna sai 2008 keväällä 7 pentua Jegolas F-pennut.

Kaarna koiranetissä.

Takaisin

Nutrolin_logo_100.png